torstai 11. joulukuuta 2008

Pyöränjalalla päähän - puukko selkään

Kaksi jyväskyläläisnuorukaista tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin Jyväskylän käräjäoikeudessa mm. törkeästä pahoinpitelystä, kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.Toinen nuorukaisista puukotti ulkopaikkakuntalaista miestä selkään. Puukko upposi viiden sentin syvyyteen.

Tapahtumat alkoivat Keskisuomalaisen mukaan yöllä ravintolassa, jossa miehille tuli riitaa. Kadulla toinen kaveruksista, 19-vuotias, otti esiin puukon ja alaikäinen, 17-vuotias nuorukainen löi uhria katkaistulla pyöränjalalla päähän.

Tämän jälkeen asia sovittiin. Osapuolet lähtivät talsimaan eri suuntiin.

Jyväskyläläiset eivät kuitenkaan jättäneetkään asiaa silleen. He päättivät lähteä miehen perään. Kun alaikäinen osoitti uhria veitsellään, iski toinen miestä puukolla selkään.

19-vuotias tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä vuodeksi ja kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen. 17-vuotiaalle jyväskyläläiselle nuorukaiselle tuomittiin vankeutta vuosi ja kaksi kuukautta.

Alaikäisen syyksi luettiin myös viisi muuta rikosta. Uhrilleen tuomitut määrättiin maksamaan korvauksia yhteensä yli 8 000 euroa.

Ilta-Sanomat 11.10.2008 Lähde

Ei kommentteja: