tiistai 16. joulukuuta 2008

Kuolonkolarin kuljettaja tunnusti vuoden jälkeen

Autoon jäänyttä kuollutta miestä luultiin kuljettajaksi.

Lappeenrannan poliisi on tutkinut uudelleen viime vuoden lokakuussa sattuneen kuolonkolarin.

Valtatie 6:lla Lappeenrannan Toikansuon kohdalla Imatran suuntaan ajanut henkilöauto suistui 11.10.2007 tuntemattomasta syystä päin keskikaidetta. Turma-autosta löydettiin kuollut mies. Vuonna 1955 syntyneen miehen oletettiin olleen auton kuljettaja.

Pian kolarin jälkeen paikalle tulleet eivät olleet nähneet muita ihmisiä autossa tai sen lähettyvillä. Myöskään tutkinnassa ei tullut esille seikkoja, joiden perusteella olisi ollut syytä epäillä autossa olleen muita henkilöitä.

Tuli itse poliisin puheille

Tämän vuoden joulukuun 2. päivä ilmoittautui poliisille kuitenkin vuonna 1980 syntynyt mies ja kertoi kuljettaneensa kyseistä autoa.

Poliisi aloitti tapauksen tutkinnan uudelleen. Lappeenrantalainen mies kertoi esitutkinnassa kuljettaneensa autoa, sen suistuneen jyrkästi vasemmalle päin keskikaidetta ja kuljettajan vieressä istuneen miehen kuolleen. Mies kertoi poistuneensa autosta heti kolarin jälkeen.

Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia. Lisäksi mies kertoi ajaneensa autoa alkoholin vaikutuksen alaisena.

Auton omistanut kolmas mies ei kertonut vuosi sitten esitutkinnassa, että kuljettajana olisi ollut joku muu kuin kolarissa menehtynyt mies.

Asian esitutkinta on kesken, eikä poliisi sen vuoksi tiedota tapauksesta enempää. Kuljettajaksi ilmoittautunutta miestä epäillään muun muassa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kuolemantuottamuksesta.

Iltalehti 16.12.2008 Lähde

Ei kommentteja: