tiistai 9. joulukuuta 2008

88-vuotiaalta ryöstettiin joulurahat

Röyhkeät rosvot veivät 88-vuotiaalta töölöläisrouvalta pankista juuri nostetut joulurahat Helsingissä. Mieskaksikko iski naisen kimppuun kotirapussa.

Ryöstö tapahtui maanantaina noin kello 11.40. Nainen oli juuri käynyt nostamassa Museokadun Nordea-pankista noin 4000 euroa käteistä rahaa.

Pankista hän käveli kotiinsa muutaman sadan metrin päähän.

- Miehet tulivat hänen perässään rappuun. Nainen kuvaili heitä nuoriksi miehiksi, vanhempi rikoskonstaapeli Pasi Toiviainen kertoo.

Poliisi epäilee, että miehet tiesivät, mitä etsiä. Pankin valvontakameratallenteet käydään läpi sen selvittämiseksi, varjostivatko miehet rouvaa jo pankkisalissa.

- He kävivät rouvan laukkuun kiinni ja ottivat sieltä vain kirjekuoren, jossa rahat olivat. Muu ei kiinnostanut, eikä laukkua pengottu enempää.

Tapausta tutkitaan ainakin toistaiseksi ryöstönä eikä varkautena, vaikka varsinaista väkivaltaa ei käytetty.

- Rouvaa väännettiin kuitenkin sormista, kun laukku otettiin häneltä.

Nainen ei loukkaantunut. Hän oli poliisin mukaan henkisestikin ihan hyvässä kunnossa ottaen huomioon, että joulua varten nostetut rahat lähtivät anastajien matkaan.

- Harmitti tietysti, Toiviainen kuvaa naisen reaktiota.

Ilta-Sanomat 9.12.2008 Lähde

Ei kommentteja: