lauantai 24. tammikuuta 2009

Autoilija hyökkäsi jalankulkijan päälle

Jalkakäytävää pitkin autolla ajanut mies hermostui ohikulkijan huomautuksesta ja löi häntä kasvoihin Lahdessa torstai-iltana.

Tapahtumat alkoivat, kun Mannerheimintien alittavassa tunnelissa kevyenliikenteenväylällä mieshenkilö ajeli huolettomasti Vuoksenkadun suuntaan. Tunnelissa samaan aikaan olleet jalankulkijat joutuivat väistämään autoa.

Jalankulkijana Vuoksenkadulla tunnelissa ollut mies tapasi auton kuljettajan, jolta hän meni kysymään ajelun syytä. Tällöin auton kuljettajan tunteet kuumenivat niin, että mies alkoi hakkaamaan jalankulkijaa kasvoihin, joihin syntyi lieviä vammoja. Lisäksi uhrin silmälasit hajosivat.

Hyökkäyksen jälkeen kuljettaja poistui paikalta eikä halunnut jäädä selvittämään tapahtunutta.

Asiasta kirjattiin rikosilmoitus.

Iltalehti 23.1.2009 Lähde

Ei kommentteja: