sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Taksikuskia kuristettiin Jyväskylässä

Parikymppinen mies suivaantui yllättäen taksikuskille ja hyökkäsi kiinni tämän kurkkuun.

Tapahtumaketju sai alkunsa, kun vuonna -80 syntynyt mies tilasi puolenyön aikaan itselleen taksin Jyväskylän Tourulantielle.

Kun mies oli kiivennyt sisälle taksiin, kävi kuitenkin nopeasti ilmi, ettei hän päihtymykseltään osannutkaan kertoa, minne halusi matkustaa.

Kuljettaja pyysi asiakasta lopulta poistumaan taksista ja avasi tälle oven.

Mies totteli ja nousi ulos autosta, mutta kadulla tilanne yllättäen muuttui.

Mies tarttui selin kääntyneen taksikuskin kurkkuun ja alkoi kuristaa tätä.

Ohikulkija riensi apuun

Vaarallinen tilanne laukesi vasta, kun sattumalta paikalle osunut ohikulkija riensi taksikuskin avuksi.

Yhdessä kuski ja ohikulkija saivat irrotettua miehen otteen ja painoivat tämän maahan.

Paikalle hälytettiin poliisipartio, joka toimitti riehujan poliisilaitokselle säilöön.

Jyväskylän poliisin mukaan taksikuski ei tiettävästi saanut rytäkässä pahoja vammoja, vaan jatkoi välikohtauksen jälkeen työvuoroaan.

Taksikuskin kimppuun hyökännyttä miestä epäillään lievästä pahoinpitelystä.

Välikohtaus sattui Jyväskylässä Tourulantiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 23.45.

Iltalehti 18.1.2009 Lähde

Ei kommentteja: